Supafly
Index History Spray Airbrush Music Dance Others Info TV


Dominoe

Haastattelu julkaistu Free Your Mindissa 19.04.02

Pojat Helsingin Malminkartanosta kasvoivat yhteen ja syntyi Dominoe.

Pyhimys, Leskentekijä, Volitio, Härkä ja Nemo. Nemo ja Pyhimys ovat olleet kavereita lapsesta asti ja rupesivat riimittelemään englanniksi 99 Choqlate nimen alla, jonka suomenkielisen kokeiluprojektin (CHQ) EP:lle löydettiin vierailemaan loput, nyttemmin vakiintuneet, jäsenet. Yhdistävä tekijä oli Fc Maltsu, pikkurikollisten jalkapallojoukkue. Tänään useimpien pelaajien elämä pyörii lähinnä kovien huumeiden ympärillä.
Dominoe

"Ilman Hiphoppia oltais samassa jamassa kuin kaverit, myöntää Leskentekijä, ehkä hieman kärjistäen. Rap-musiikki on toiminut purkautumiskanavana. ”Nyt ei ole yksinkertaisesti aikaa tehdä graffiteja ja muuta rikollista”, selventää Nemo, joka jo 15-vuotiaana joutui ensimmäisen kerran oikeuteen maalaamisesta. Suomalaisten räppäreiden arki eroaa Amerikkalaisten bling-bling-menosta.

Räpillä ei elä, silti se on kokoajan kasvavana elementtinä elämässä, viikot opiskellaan tai ollaan duunissa, mutta joka jätkä venaa perjantaita, jolloin nähdään kavereita, rentoudutaan, ja tehdään musaa", valottaa Pyhimys. "Domino” videolta odotetaan paljon, sillä edellisestä Choqlaten "Slap that Bitch" -videosta tuli poikien yllätykseksi suunnattomasti hyvää feedbackiä. Tosin sisältö oli turhan usein käsitetty sovinismiksi, jota kappale päinvastoin poikien mukaan ironisoi. Video pyöri muun muassa Moon TV:n Wordissä, Crasherissa ja Taistossa. Dominoen uusimman 13 raitaa pitkän levyn voi poistaa alan kaupoista.

Julkaisut:

1999 Choqlate: Rolemodel EP
2000 Choqlate: Outta Control EP
2001 AACHQEPCD-R
2001 Helsinki 41
2002 Pyhimyksen soolo: Venom LP
2002 Choqlate: Compact Disc
2002 Dominoe: Domino 5
2003 Nemo&Voli : Hoodipihvii

Real video

Dominoe - Domino 04:57 Dominoe - 03:51 Real -logo. Linkki www.real.com sivuille..

Live @ Supafly 6

» RealMedia 56 kbps
» RealMedia 256 kbps



Dominoe - Domino 04:57 Dominoe - 03:57 Real -logo. Linkki www.real.com sivuille..

Live @ Supafly 6

» RealMedia 56 kbps
» RealMedia 256 kbps



Dominoe - Domino 04:57 Dominoe - 03:32 Real -logo. Linkki www.real.com sivuille..

Live @ Supafly 6

» RealMedia 56 kbps
» RealMedia 256 kbps



Dominoe - Domino 04:57 Dominoe - 05:01 Real -logo. Linkki www.real.com sivuille..

Live @ Supafly 6

» RealMedia 56 kbps
» RealMedia 256 kbps



Dominoe - Domino 04:57 Dominoe - 04:01 Real -logo. Linkki www.real.com sivuille..

Live @ Supafly 6

» RealMedia 56 kbps
» RealMedia 256 kbps



Dominoe - Domino 04:57 Dominoe - 03:29 Real -logo. Linkki www.real.com sivuille..

Live @ Supafly 6

» RealMedia 56 kbps
» RealMedia 256 kbps



Dominoe - Domino 04:57 Dominoe - 03:53 Real -logo. Linkki www.real.com sivuille..

Live @ Supafly 6

» RealMedia 56 kbps
» RealMedia 256 kbps



Dominoe - Domino 04:57 Dominoe - Eilen, tänään ja huomenna. 04:02 Real -logo. Linkki www.real.com sivuille..

» RealMedia 56 kbps
» RealMedia 256 kbps





Dominoe - Domino 04:57 Dominoe - hole-in-1 03:52 Real -logo. Linkki www.real.com sivuille..

I Love Dominoe levyn ensimmäisen sinkun video.

» RealMedia 56 kbps
» RealMedia 256 kbps



Dominoe - Domino 04:57 Dominoe - Domino 04:57 Real -logo. Linkki www.real.com sivuille..

56k klippi äänet metsässä. Puuttuu laulut.

» RealMedia 56 kbps
» RealMedia 256 kbps



Dominoe - Domino 04:57 Kadun b-puolella 02:25 Real -logo. Linkki www.real.com sivuille..

Live @ Hattutehdas 25.10.02

» RealMedia 56 kbps
» RealMedia 256 kbps


Dominoe - Domino 04:57 Elina - 02:26 Real -logo. Linkki www.real.com sivuille..

Live @ Hattutehdas 25.10.02

» RealMedia 56 kbps
» RealMedia 256 kbps



[ » alkuun ]
 

Sivusto © Helsingin kaupungin Nuorisoasiainkeskus   |   Kaikki teokset © tekijänsä - Luvaton käyttö kielletty

Päivitetty viimeksi 02.01.04 - 17:39:39 GMT+2